Viivalla
Romaani, jonka jokaisella luvulla on laulu.
Käsikirjoitukseni on ollut kuin vuorovesi, se on tullut aina takaisin.
Mutta nyt kustannustoimittajani Jarmo Stoor sanoi, että se on valmis. Maaliskuun ajan tein vielä lisäyksiä ja poistoja. Huhtikuussa istuttiin iltaa Jarmon kanssa ja käytiin tekstiä sana kerrallaan läpi. Hiottiin kirkkaammaksi. Viimeiset lisäykset kirjoitin kustantajan kylpyhuoneessa.
44 version jälkeen, tuntuu uskomattomalta, että kirja on valmis. Lopputulos on paljon parempi kuin koskaan uskalsin toivoa. Saman myönsi myös kustantaja.
Olen Heikki Hallanoro (s. 1980), tähtitieteilijän koulutuksen saanut oululainen laulaja/lauluntekijä ja tuleva esikoiskirjailija.
Kesäkuun 2.päivä se sitten julkaistaan, ensimmäinen romaanini ”Viivalla”. Se on kertomus yhteen palaavista nuoruusvuosien rakastavaisista. Kansikuva ja takakansiteksti ohessa.
Kirja sisältää myös esikoisstudioalbumin ”Säveltar” (cd). Levyllä on 10 kirjasta tuttua laulua. Voit kuunnella Säveltar-albumilta julkaistun kahden laulun singlen tuosta vierestä.
Kirja on Levykauppa Äx:ssä ennakkotilauksessa. Romaani toimitetaan suoraan kotiisi Nimikirjoituksella varustettuna. Signeeraamani kirjat ovat numeroituja.
Nisperon Kahvilakirjoja saa kustantamon luonnonkauniilta ja historialliselta pääkallon paikalta Tähtitornin Kirjakahvilasta.
Toukokuun viimeisellä viikolla teen julkkarikiertueen piano ja mies -meiningillä. Esiinnyn Suomen jokaisessa Levykauppa Äx:ssä ja useimmissa kaupungeista teen illan päälle vielä klubikeikan. Oulussa julkkareita juhlitaan Tähtitornin Kirjakahvilassa lauantaina 2.6. Muut paikkakunnat ja päivämäärät voi tsekata täältä kotisivujen Keikat -osiosta.
Keikkahistoria
5.5.2012 Kofeiinikomppania, Oulu
21.1.2012 Artturi, Tampere
19.11.2011 Kofeiinikomppania, Oulu
9.11.2011 Nuclear Nightclub, Oulu
8.10.2011 Kofeiinikomppania, Oulu
7.10.2011 Kofeiinikomppania, Oulu
3.9.2011 Tähtitornin kahvila, Oulu
3.9.2011 Pecha Kucha, Oulun Lyseo
25.8.2011 Tähtitornin kahvila, Oulu
19.2.2011 Lentävä Lautanen, Oulu
16.10.2010 Vakiopaine, Jyväskylä
15.10.2010 Artturi, Tampere
19.9.2010 Tähtitornin kahvila, Oulu
23.8.2010 Arkkitehtikilta, Oulu
9.8.2010 45-special, Oulu
13.5.2010 Nuclear Nightclub, Oulu
10.4.2010 Siilinpesä, Helsinki
9.4.2010 Vakiopaine, Jyväskylä
20.3.2010 Lentävä Lautanen, Oulu
6.3.2010 Nuclear Nightclub, Oulu
6.3.2010 Levykauppa Äx, Oulu
9.1.2010 Nuclear Nightclub, Oulu
18.9.2009 Tervasoihtu, Oulu
1.8.2009 Nuclear Nightclub, Oulu
31.7.2009 Tähtitorninkahvila, Oulu
7.5.2009 PSK, Oulu
27.3.2009 PSK, Oulu